Meistä

 

1999 meille muutti ensimmäinen koiramme, vanhaenglanninlammaskoira Demppa, Drover's Unbelievable Me. 

Ensimmäinen australianpaimenkoira jonka näin, olisiko ollut vuonna 2002, oli Satu ja Taija Tannerin "Pinja", Tres Colores Gabrielina.

En ollut ennen nähnyt kauniimpaa koiraa. Tästä alkoi rodun tutkiminen ja haaveilu omasta pennusta.

2004 hain ensimmäisen oman aussien Morriksen, V'Warwick RedTail de L'oree des Charmois (2004-2016).

Hain sen Pariisin lentokentältä ja vein mennessäni Ranskaan muuttavan pienen ihanan aussietyttösen "Vanillen", (Drover's Aurora Borealis). Olin itse silloin 17 vuotias. 

Morris oli äärimmäisen kiltti ja juuri sopiva ensimmäiseksi harrastustuskoiraksi. Agility oli ykköslajimme, vaikka emme käyneetkään kuin muutamissa kisoissa. Morrikselle ei kuitenkaan laskeutunut toista kivestä, joten en päässyt sen kanssa näyttelyihin.

Niinpä 2005 meille tuli sijoitukseen Indy, Drover's Bath'n Brushed. Indyn kanssa kävimme ahkeraan näyttelyissä ja menestystäkin tuli mukavasti. Indy on luonteeltaan täysin erilainen kuin Morris oli. Sillä ei ollut samalla tavalla miellyttämisen halua, ja se on hyvin omalaatuinen muutenkin. Ei todellakaan mikään helppo koira, Indyn kanssa hakattiin todellakin usein päätä seinään. Siksi se onkin omalla tavallaan se elämäni koira.

2006 meille muutti ihana Oswald, Drover's Counting Sheep. Oswald on Pinjan pentu, se josta haaveilin siitä asti kun Pinjan näin. Oswald on täysin minun koirani, varjoni. Ihan uskomaton harrastuskumppani ja muutenkin arjessa helppo, mukava ja kaikinpuolin ihana. 

2011 tuli Knut, Drover's Jack Of Diamonds. Knut rakastaa kaikkia ihmisiä yli kaiken, on vähän sellainen "hömelö" touhottaja. 

2015 Tyyne, Drover's My First Bitch muutti meille. Tyyne on ensimmäinen narttuni. Vilkas, ystävällinen, kaunis jos täytyisi kuvailla muutamalla sanalla.

Tyynen ensimmäisestä pentueesta kotiin jäi Ronja, Triblue's At First Sight. 

Kaikilla omat erityispiirteensä ja kaikki yhtä rakkaita, suuria persoonia.

Olen kokeillut monia eri harrastuslajeja vepestä paimennukseen. Se on yksi syy miksi tämä rotu on niin mahtava, kaikessa innolla ja täysillä mukana. Aussie on äärimmäisen monipuolinen rotu.

Koiramme elävät kanssamme osana perhettämme. Perheeseemme kuuluu myös kaksi lasta sekä kaksi kissaa.

Olen Suomen Kennelliiton ja Australianpaimenkoirat ry:n jäsen. Olen allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.

Sanna